Life in sketchbook

 

Dedicated to Ansku, Eivor & Fanni :P

Love, Jiji <3

Life in sketchbook

Mikäköhän järki tässäkin jutussa oli...?

Life in sketchbook

LOL!

Dedicated to Fanni Vanukas :P

Ajankohtainen historia

Maailmanhistoria: mikä mielenkiintoinen nimi. 

Itse rupesin heti mietiskelemään Jeanne d'Arcin elämää kuvan keskivaiheilla lohikäärmettä vastaan taistelevan hahmon vuoksi. Seasta löytyy myös kivoja kiinalaisia, niistä mä tykkään aina. 


Kaiken kaikkiaan aika keskiaikaista fiilinkiä. Ei mikään ihme, että eräs nimeltämainitsematon turkulainen historian opiskelija hurahti tähän ihan täysin.

Sitä paitsi tussi on ehkä paras piirrustusväline ikinä! Eläköön tussit! Eläköön taiteilija Maliniemi! Alan kaivata sitä hirveää syys-talvea, jolloin kävin kiinalaisen tussimaalauksen kurssia...

Tässä voisi tietysti vielä vatvoa sitä perusaihetta historian muistamisesta ja siitä oppimisesta. Taide on aina ajankohtaista. Samoin historian tapahtumat. Muoti, taide, politiikka, uskonnolliset ja eettiset keskustelut, kaikki pyörii ympyrää ja toistaa itseään yhä uudestaan ja uudestaan laajoissa sykleissä. "Pimeä" keskiaika oli täynnä uskonsotia, vaaralisia sairauksia ja sekasortoa, mutta myös kulttuurin kukoistusta ja kasvavaa tietoisuutta maailmastamme. Aika tutun tuntuista minusta. 

Ehkä pimeä keskiaika on tekemässä comebackiä. Ainakin uskonsotien suhteen...



Love, Jiji

P.S. Tiesittekö, että Helsinki on vuoden 2012 World Design Capital ja sen kunniaksi on painettu kiva Helsinki Design District- kartta. Aion lähteä tässä jokupäivä pikku suunnistusretkelle, kunhan vaan saan sopivaa seuraa järjestetyksi.

Muutosta

Olen muuttanut. Ugh. 

Kaaos on ollut valtaisa. Hillitön tavaramäärä on kertynyt omistukseeni (vähemmälläkin pärjäisi). Ja tietysti kaikki aikani on kulunut siivoamiseen, pakkaamiseen, purkamiseen, järjestelyyn ja asioiden selvittelyyn, enkä ole ehtinyt kirjoitella, enkä maalailla, enkä soitella, pläähplääh... Nyt ryhdistäydyn.

Mutta muuttoasiat (ja sisustaminen) ovat silti mielessä. Mitä keksisin tyhjänä ammottavaan eteiskäytävään? Haaveilen isosta antiikkikehysteisestä kokovartalopeilistä... Ja värikkäistä seinistä. Olen luopunut matala pöytä & lattiatyynyt- suunnitelmasta, mutta himoitsen edelleen Indiskan tyynyjä. 

Syksy kaipaa värejä. Hankin niitä vaikka itse tekemällä.

Haisevat eväät

Tässä ei nyt ole kyse mistään fish'n'chips tai viisi leipää &kaksi kalaa- tyyppisistä haisevista eväistä, vaan... Hopeisesta meloonista! Karvaisen näköisistä donitseista! Metallisen kulmikkaista suklaapaloista (image fail, Fazer...)! Kyrttäisistä parsoista (surullisenkuuluisa huonosti käyttäytyvä parsa, kenties?)! Todella ällöttävistä voisilmäpullista (HYI!)!








JÄNNITTÄVÄ tieteellinen koe! Miten käykään erilaisille ruokatuotteille, kun ne pinnoitetaan maalilla ja jätetään kellariin kirjaimellisesti elämään omaa elämäänsä? Missä vaiheesa hopeinen glamour alkaa muuttua ällö mönjäksi? Onko tämä taideteos, joka on tuomittu tuhoutumaan? Vai tuleeko siitä taidetta vasta sitten, kun lahoamisprosessi tuo esiin tuotteiden rumemmat puolet?

  

Haluaako taiteilija Maliniemi näin kohahduttaa yleisöään?                 

Järrrrrkyttävää,  brutaalia, ei ruualla saa leikkiä, hui mikä     haju, yök tuossahan on mätää!!! Yleisö on kuohuksissaan!!        

    

Entä mitä vastaa taiteilija Maliniemi, kun rohkea  galleristi     Jiji kysyy häneltä miksi moinen teos?                            

Vastaus oli samaa luokkaa galleristin oman päätelmän kanssa:      kovin mielenkiintoinen tieteellinen prosessi tämä hajun           lisääntymien ja rakenteen muutuminen.                            

Rehellisyyden nimissä täytyy nyt kertoa, ettei siellä oikeasti    niin pahalle haissut. Innostuin vaan maalailemaan kuvitteellista  skenariota siitä, millaista kellarissa olisi voinut olla esim.    viikon päästä, mikäli näyttely olisi jatkunut näin pitkään ja     asetelma olisi saanut rauhassa jatkaa muhimistaan. Hitsi vie, kun en päässyt paikalle viimeisenä päivänä nuuhkimaan "taiteen        aromia"... :P                                                    

Love, smelly cat (Jiji)

Nopeaa ja sekavaa!

Pitää mennä nukkumaan n. varttin päästä (huomenna ensimmäinen koe!), eli nyt vähän pikakirjoituksella sekalaisia ajatuksia:

1. Huomasin, että flunssassa en saa mitään aikaiseksi. Oon laiskotellut 2 viikkoa!!! 

2. Mua ärsyttää se äidinkielen kirjoissa oleva dadaismin "mallisimerkki"- runo 
Dada on aurinko
dada on muna
dada on poliisi monistettuna
KOSKA siinä on loppusointu ihan selvästi ja dadaismiin just nimen omaan kuului sellainen älyvapaa riimitön riimittely, niin miks ne ei oo voinut ottaa siihen esimerkiks jotain tosi TOSI outoa ja dorkaa sanasörsseliä, häh!! Kysynpä vaan...

3. Kävin katsomassa iki-ihanan Joutsenlammen viikonloppuna (kiitos neidit mahtavasta seurasta), asut oli hienot ja korot kopisi pitkin Helsinkiä niin, että nyt paastoan pari viikkoa korkkareista, MUTTA: von Rothbartina ei ollut tällä kertaa Wilfried Jacobs (mikä menetys), vaan Yusuke Hikichi, joka oli kyllä hyvä, muttei yhtä hyvä kuin Jacobs, jonka hypyt ovat aivan taivaallisen ,henkeäsalpaavan upeita! (kaamea lause) Mutta mahtavaa oli silti. Tsaikovskin musiikki oli tietysti aivan upeaa ja tykkään siitä savuavasta lammesta. Ja pienten joutsenten tanssi on ihan paras!!! Eläköön Greve, Ivanov ja Petipa (ennen kaikkea Petipa!)!! 

4. Se Kirjastohuone... aaaaaa!!

Madonna ja lapsi (osat 1-3)

Aloitan tästä, koska se hämmensi minua eniten. Seisoin epämääräisen tunkkaiselta haisevassa kellarissa tuijottamassa näitä kolmea varmaan aika tyhmän näköisenä useita (kymmeniä?) sekunteja, ennen kuin tajusin, mistä tässä on kyse. Kaikki ne, jotka tietävät vähääkään LuKi-vaikeudesta, ovat TIETYSTI perillä sitä, että valkoinen ja musta kulkevat ihmisen näköhermoissa samaa kanavaa, ja aiheuttavat siten joillekin yksilöille hahmottamisvaikeuksia. No minäpä sain oikein massiivisia hahmottamisvaikeuksia tämän kanssa. Siinä mietin hetkisen, että mitäs ihmettä tässä kuvassa oikein on, kunnes hitaan puoleinen keskustietokoneeni rekisteröi tunnistettavia muotoja. 

Pidän sonnista. Ja aasista. Erityisesti sonnista. Siinä on boogia. Ja ne olivat ensimmäiset, jotka tunnistin. :P

Love, Jiji (köhköh)

Operaatio Kreikan meri

Aloitin maalaamaan uudestaan tätä samaa kuvaa: iltahämärää merenrantakylän yllä. Alku näyttää suorastaan katastrofaaliselta. En osaa päättää, mitä sinisen sävyä käyttäisin vai käyttäisnkö sittenkin jotain toista väriä...? 

Prosessi on siis todella kesken. Mutta maalaminen tuntui hauskalle, pitkästä aikaa. Nyt olen pitänyt mietintätaukoa pari viikkoa, ja maalaaminen alkaa taas houkutella. Ei tämä operaatio ainakaan liiasta aktiivisuudesta kärsi. :D

Hetken aikaa ehdin jo ajatella, että tämän voisi nyt jättää tähän. Älyvapaa, mutta suht harmoninen. Sitten valkoinen pinta alkoi ärsyttämään...



Toinen maalaussessio oli fiiliksiltään
samanlainen, kuin edellinenkin: maalaaminen oli kivaa fyysisesti, muttei henkisesti. Hyh. Tästä tulee piiiiiiitkä operaatio. Mutta sehän on ihan tuttua: yleensä on vain jokin hämärä ajatus, jota rupeaa roiskimaan kankaalle, ja sitä mukaan kun pintoja tulee lisää, kuva alkaa muotoutua. Ärsyttävä tyytymättömyyden tunne jatkuu koko työn ajan, ja kun se alkaa hälventyä, valmistuminen on lähellä, (ehkä)... 

En edelleenkään ole yhtään perillä siitä, mitä sävyä pitäisi käyttää. Todennäköisesti tämä sekava kakofonia tulee jatkumaan vielä pitkään. Sävyjen sekamelska on kuitenkin saanut aikaan jonkinlaista syyvysvaikutelmaa, yllättävää. 

En ole ajatellut mitään perspekti- asioita lainkaan, kaikki rakennukset ja meri tuntuvat vain tasaiselle lätyskälle. Toivottavasti jokin järkevä kolmiulotteisuuden häivähdys tulisi jäädäkseen. Taitoni eivät taida riittää näiden puutteiden tietoiseen korjaamiseen, joten pitää vain toivoa parasta. TAI, ehkä joku voisi neuvoa minua...? 


Love, Jiji


P.S. Niitä uutisia: löysin uuden, hyvän bändin nimeltä MGMT (kiitos Pausku), kävin ihanassa Cygnaeuksen Galleriassa (edelleen kiitos Pausku) JA aivan mahtavassa taidenäyttelyssä käväisin myös tuolla Tampereen seudulla, ylläri! :P Kirjastohuoneesta lisää ensi kerralla... Mutta sitä ennen jo valmiiksi: KIITOS FANNI (Vanukas)!!! :D

Mikä tämän kaiken tarkoitus on? (osa 2)

Perustin blogin. Nyt yritän miettiä miksi...

Näin olen miettinyt: Olen sydämeltäni jonkin sortin taiteilija. Taidot ovat melko puutteelliset, mutta itsekritiikkiä ja kaiken tukahduttavaa perfektionismia on enemmän kuin laki sallii. Siksi päätin ryhtyä tähän projektiin. Olen lopen kyllästynyt omiin tyhmiin rajoituksiini ja aion rikkoa ne rytinällä, uhmakkaan kikatuksen säestämänä! Hiiteen kaikki ajatkset siitä, että tämä ei kelpaa, ei ole  tarpeeksi taiteellista, tarpeeksi sivistynyttä, tarpeeksi taidokasta. Aion olla todella tökerö ja amatöörimäinen, sekä hylätä itsesensuurin kokonaa. Vastaisuudessa saatte varautua sellaiseen tekotaiteellisen moskaan, että itkette myötähäpeästä. Mutta ei auta: tässä olen enkä muutakaan voi, kuten joku random uskonpuhdistajajätkä joskus muinoin tokaisi... 
Toinen ajatus (jonka toteutus tulee olemaan vaikeaa, ellei jopa mahdotonta) on toive jonkinlaisesta yhteistyö-projektista, johon voisi osallistua vapaasti oman kiinnostuksensa mukaan. Esim. jos joku julkaisee kivan runon, joku toinen voi sitten säveltää siihen melodian, joku toinen voi vaikka nauhoittaa sen tai tehdä kuvituksen tai animaation aiheesta, tms. Ihan mitä vain, kunhan teoksen kehityksen ja kasvamisen voi nähdä. 

Lyhyesti siis: olen enemmän kiinnostunut taiteen tekemisen prosesseista, kuin itse lopputuloksesta (ainakin tällä hetkellä...). Toivon, että tämä asetelma pysyy ja pystyn luomaan tästä blogista jonkinlaisen vapaan ilmaisun keitaan.

Ja kaikki tämähän on tietysti inspired by Muse. <3 Thanks for the awesome(!!!) music you have created. :) Love, Jiji

Mikä tämän kaiken tarkoitus on?

Perustin blogin. Nyt yritän miettiä miksi...

Päivän lukukappale... :P

"Djagilev ja hänen balettinsa

41.  Muistatteko ensimmäisen näkemänne balettiesityksen?"

Tämän hetkisen lukuprojektini seuraava kappale alkaa näin... Kirja on Igor Stravinski - keskusteluja Robert Craftin kanssa (Igor Stravinski ja Robert Craft, 1963). Stravinski aloitti oman balettivierailujensa sarjan perinteisellä Prinsessa Ruususella, noin seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana. Itse pääsin ensimmäistä kertaa Suomen Kansallisbaletin katsomoon hieman vanhempana, ja klassikolla tietysti aloitettiin. Ihana Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas! 

Stravinski kirjoitti tunteneensa Prinsesa Ruususen musiikin, juonen ja jopa joitakin yleisiä askelia ja asentoja. Siitä huolimatta baletti lumosi hänet. Musiikki, tanssi, lavasteet, valot, puvut, jopa teatterin tuoksu, kaikki ne yhdessä luovat erityisen tunnelman, jota mielestäni mikään muu taidemuoto ei pysty saavuttamaan. Teatterissa on oma lumonsa, samoin elokuvassa (todellakin!), MUTTA baletti on aivan omaa luokkaansa! Huolimatta tanssijoiden rääkättyjen vartaloiden ja tanssin vaatimusten epäluonnollisuudesta, baletin lumo pysyy. 

Aion sivistää itseäni ja mennä katsomaan Veren häät & Sheherazaden. JEI!!! :) Menkää ihmeessä balettiin, ihmiset! Nyt heti! www.ooppera.fi

Wiiiiii!!

Haha, I made it!!! Teen uuden valloituksen blogien ihmeellisessä maailmassa. Katsotaan, saanko mitään järkevää aikaiseksi...