Haisevat eväät

Tässä ei nyt ole kyse mistään fish'n'chips tai viisi leipää &kaksi kalaa- tyyppisistä haisevista eväistä, vaan... Hopeisesta meloonista! Karvaisen näköisistä donitseista! Metallisen kulmikkaista suklaapaloista (image fail, Fazer...)! Kyrttäisistä parsoista (surullisenkuuluisa huonosti käyttäytyvä parsa, kenties?)! Todella ällöttävistä voisilmäpullista (HYI!)!








JÄNNITTÄVÄ tieteellinen koe! Miten käykään erilaisille ruokatuotteille, kun ne pinnoitetaan maalilla ja jätetään kellariin kirjaimellisesti elämään omaa elämäänsä? Missä vaiheesa hopeinen glamour alkaa muuttua ällö mönjäksi? Onko tämä taideteos, joka on tuomittu tuhoutumaan? Vai tuleeko siitä taidetta vasta sitten, kun lahoamisprosessi tuo esiin tuotteiden rumemmat puolet?

  

Haluaako taiteilija Maliniemi näin kohahduttaa yleisöään?                 

Järrrrrkyttävää,  brutaalia, ei ruualla saa leikkiä, hui mikä     haju, yök tuossahan on mätää!!! Yleisö on kuohuksissaan!!        

    

Entä mitä vastaa taiteilija Maliniemi, kun rohkea  galleristi     Jiji kysyy häneltä miksi moinen teos?                            

Vastaus oli samaa luokkaa galleristin oman päätelmän kanssa:      kovin mielenkiintoinen tieteellinen prosessi tämä hajun           lisääntymien ja rakenteen muutuminen.                            

Rehellisyyden nimissä täytyy nyt kertoa, ettei siellä oikeasti    niin pahalle haissut. Innostuin vaan maalailemaan kuvitteellista  skenariota siitä, millaista kellarissa olisi voinut olla esim.    viikon päästä, mikäli näyttely olisi jatkunut näin pitkään ja     asetelma olisi saanut rauhassa jatkaa muhimistaan. Hitsi vie, kun en päässyt paikalle viimeisenä päivänä nuuhkimaan "taiteen        aromia"... :P                                                    

Love, smelly cat (Jiji)

Nopeaa ja sekavaa!

Pitää mennä nukkumaan n. varttin päästä (huomenna ensimmäinen koe!), eli nyt vähän pikakirjoituksella sekalaisia ajatuksia:

1. Huomasin, että flunssassa en saa mitään aikaiseksi. Oon laiskotellut 2 viikkoa!!! 

2. Mua ärsyttää se äidinkielen kirjoissa oleva dadaismin "mallisimerkki"- runo 
Dada on aurinko
dada on muna
dada on poliisi monistettuna
KOSKA siinä on loppusointu ihan selvästi ja dadaismiin just nimen omaan kuului sellainen älyvapaa riimitön riimittely, niin miks ne ei oo voinut ottaa siihen esimerkiks jotain tosi TOSI outoa ja dorkaa sanasörsseliä, häh!! Kysynpä vaan...

3. Kävin katsomassa iki-ihanan Joutsenlammen viikonloppuna (kiitos neidit mahtavasta seurasta), asut oli hienot ja korot kopisi pitkin Helsinkiä niin, että nyt paastoan pari viikkoa korkkareista, MUTTA: von Rothbartina ei ollut tällä kertaa Wilfried Jacobs (mikä menetys), vaan Yusuke Hikichi, joka oli kyllä hyvä, muttei yhtä hyvä kuin Jacobs, jonka hypyt ovat aivan taivaallisen ,henkeäsalpaavan upeita! (kaamea lause) Mutta mahtavaa oli silti. Tsaikovskin musiikki oli tietysti aivan upeaa ja tykkään siitä savuavasta lammesta. Ja pienten joutsenten tanssi on ihan paras!!! Eläköön Greve, Ivanov ja Petipa (ennen kaikkea Petipa!)!! 

4. Se Kirjastohuone... aaaaaa!!

Madonna ja lapsi (osat 1-3)

Aloitan tästä, koska se hämmensi minua eniten. Seisoin epämääräisen tunkkaiselta haisevassa kellarissa tuijottamassa näitä kolmea varmaan aika tyhmän näköisenä useita (kymmeniä?) sekunteja, ennen kuin tajusin, mistä tässä on kyse. Kaikki ne, jotka tietävät vähääkään LuKi-vaikeudesta, ovat TIETYSTI perillä sitä, että valkoinen ja musta kulkevat ihmisen näköhermoissa samaa kanavaa, ja aiheuttavat siten joillekin yksilöille hahmottamisvaikeuksia. No minäpä sain oikein massiivisia hahmottamisvaikeuksia tämän kanssa. Siinä mietin hetkisen, että mitäs ihmettä tässä kuvassa oikein on, kunnes hitaan puoleinen keskustietokoneeni rekisteröi tunnistettavia muotoja. 

Pidän sonnista. Ja aasista. Erityisesti sonnista. Siinä on boogia. Ja ne olivat ensimmäiset, jotka tunnistin. :P

Love, Jiji (köhköh)

Operaatio Kreikan meri

Aloitin maalaamaan uudestaan tätä samaa kuvaa: iltahämärää merenrantakylän yllä. Alku näyttää suorastaan katastrofaaliselta. En osaa päättää, mitä sinisen sävyä käyttäisin vai käyttäisnkö sittenkin jotain toista väriä...? 

Prosessi on siis todella kesken. Mutta maalaminen tuntui hauskalle, pitkästä aikaa. Nyt olen pitänyt mietintätaukoa pari viikkoa, ja maalaaminen alkaa taas houkutella. Ei tämä operaatio ainakaan liiasta aktiivisuudesta kärsi. :D

Hetken aikaa ehdin jo ajatella, että tämän voisi nyt jättää tähän. Älyvapaa, mutta suht harmoninen. Sitten valkoinen pinta alkoi ärsyttämään...



Toinen maalaussessio oli fiiliksiltään
samanlainen, kuin edellinenkin: maalaaminen oli kivaa fyysisesti, muttei henkisesti. Hyh. Tästä tulee piiiiiiitkä operaatio. Mutta sehän on ihan tuttua: yleensä on vain jokin hämärä ajatus, jota rupeaa roiskimaan kankaalle, ja sitä mukaan kun pintoja tulee lisää, kuva alkaa muotoutua. Ärsyttävä tyytymättömyyden tunne jatkuu koko työn ajan, ja kun se alkaa hälventyä, valmistuminen on lähellä, (ehkä)... 

En edelleenkään ole yhtään perillä siitä, mitä sävyä pitäisi käyttää. Todennäköisesti tämä sekava kakofonia tulee jatkumaan vielä pitkään. Sävyjen sekamelska on kuitenkin saanut aikaan jonkinlaista syyvysvaikutelmaa, yllättävää. 

En ole ajatellut mitään perspekti- asioita lainkaan, kaikki rakennukset ja meri tuntuvat vain tasaiselle lätyskälle. Toivottavasti jokin järkevä kolmiulotteisuuden häivähdys tulisi jäädäkseen. Taitoni eivät taida riittää näiden puutteiden tietoiseen korjaamiseen, joten pitää vain toivoa parasta. TAI, ehkä joku voisi neuvoa minua...? 


Love, Jiji


P.S. Niitä uutisia: löysin uuden, hyvän bändin nimeltä MGMT (kiitos Pausku), kävin ihanassa Cygnaeuksen Galleriassa (edelleen kiitos Pausku) JA aivan mahtavassa taidenäyttelyssä käväisin myös tuolla Tampereen seudulla, ylläri! :P Kirjastohuoneesta lisää ensi kerralla... Mutta sitä ennen jo valmiiksi: KIITOS FANNI (Vanukas)!!! :D

Mikä tämän kaiken tarkoitus on? (osa 2)

Perustin blogin. Nyt yritän miettiä miksi...

Näin olen miettinyt: Olen sydämeltäni jonkin sortin taiteilija. Taidot ovat melko puutteelliset, mutta itsekritiikkiä ja kaiken tukahduttavaa perfektionismia on enemmän kuin laki sallii. Siksi päätin ryhtyä tähän projektiin. Olen lopen kyllästynyt omiin tyhmiin rajoituksiini ja aion rikkoa ne rytinällä, uhmakkaan kikatuksen säestämänä! Hiiteen kaikki ajatkset siitä, että tämä ei kelpaa, ei ole  tarpeeksi taiteellista, tarpeeksi sivistynyttä, tarpeeksi taidokasta. Aion olla todella tökerö ja amatöörimäinen, sekä hylätä itsesensuurin kokonaa. Vastaisuudessa saatte varautua sellaiseen tekotaiteellisen moskaan, että itkette myötähäpeästä. Mutta ei auta: tässä olen enkä muutakaan voi, kuten joku random uskonpuhdistajajätkä joskus muinoin tokaisi... 
Toinen ajatus (jonka toteutus tulee olemaan vaikeaa, ellei jopa mahdotonta) on toive jonkinlaisesta yhteistyö-projektista, johon voisi osallistua vapaasti oman kiinnostuksensa mukaan. Esim. jos joku julkaisee kivan runon, joku toinen voi sitten säveltää siihen melodian, joku toinen voi vaikka nauhoittaa sen tai tehdä kuvituksen tai animaation aiheesta, tms. Ihan mitä vain, kunhan teoksen kehityksen ja kasvamisen voi nähdä. 

Lyhyesti siis: olen enemmän kiinnostunut taiteen tekemisen prosesseista, kuin itse lopputuloksesta (ainakin tällä hetkellä...). Toivon, että tämä asetelma pysyy ja pystyn luomaan tästä blogista jonkinlaisen vapaan ilmaisun keitaan.

Ja kaikki tämähän on tietysti inspired by Muse. <3 Thanks for the awesome(!!!) music you have created. :) Love, Jiji