Haisevat eväät

Tässä ei nyt ole kyse mistään fish'n'chips tai viisi leipää &kaksi kalaa- tyyppisistä haisevista eväistä, vaan... Hopeisesta meloonista! Karvaisen näköisistä donitseista! Metallisen kulmikkaista suklaapaloista (image fail, Fazer...)! Kyrttäisistä parsoista (surullisenkuuluisa huonosti käyttäytyvä parsa, kenties?)! Todella ällöttävistä voisilmäpullista (HYI!)!








JÄNNITTÄVÄ tieteellinen koe! Miten käykään erilaisille ruokatuotteille, kun ne pinnoitetaan maalilla ja jätetään kellariin kirjaimellisesti elämään omaa elämäänsä? Missä vaiheesa hopeinen glamour alkaa muuttua ällö mönjäksi? Onko tämä taideteos, joka on tuomittu tuhoutumaan? Vai tuleeko siitä taidetta vasta sitten, kun lahoamisprosessi tuo esiin tuotteiden rumemmat puolet?

  

Haluaako taiteilija Maliniemi näin kohahduttaa yleisöään?                 

Järrrrrkyttävää,  brutaalia, ei ruualla saa leikkiä, hui mikä     haju, yök tuossahan on mätää!!! Yleisö on kuohuksissaan!!        

    

Entä mitä vastaa taiteilija Maliniemi, kun rohkea  galleristi     Jiji kysyy häneltä miksi moinen teos?                            

Vastaus oli samaa luokkaa galleristin oman päätelmän kanssa:      kovin mielenkiintoinen tieteellinen prosessi tämä hajun           lisääntymien ja rakenteen muutuminen.                            

Rehellisyyden nimissä täytyy nyt kertoa, ettei siellä oikeasti    niin pahalle haissut. Innostuin vaan maalailemaan kuvitteellista  skenariota siitä, millaista kellarissa olisi voinut olla esim.    viikon päästä, mikäli näyttely olisi jatkunut näin pitkään ja     asetelma olisi saanut rauhassa jatkaa muhimistaan. Hitsi vie, kun en päässyt paikalle viimeisenä päivänä nuuhkimaan "taiteen        aromia"... :P                                                    

Love, smelly cat (Jiji)